Yhteisellä polulla

Nyöritys alkoi olla valmiina ja Minna Parikan Pupukengät kurkkivat valkeina hääpuvun helmojen alta. Vielä suihkaus hiuslakkaa ja morsian olisi valmiina lähtemään kohti kirkkoa kaasojensa kanssa. Kuopion tuomiokirkossa odottikin jo sulhanen juhlaseurueineen, ja hetkeä myöhemmin suuret kirkon pariovet avautuivat. Isä saattoi morsiamen kohti alttaria ja vihkitoimitus alkoi.

Elokuinen lauantai ja Kuopio Rock oli järjestetty juuri edellisenä viikonloppuna. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että Väinölänniemellä voisi olla joku juoksutapahtuma juuri kyseisenä päivänä.. Mutta hyvin mahtui poluille niin tuore aviopari, valokuvaaja kuin juoksijatkin. Ja saatiin roppakaupalla onnitteluita ja iloisia katseita! Joskus elämään voi tulla yllätyksiä, mutta mutkien kautta maaliin!

Paljon onnea Kirsi & Janne! Ja kiitos, kun sain olla ikuistamassa päiväänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.