Sydämeeni joulun teen

Mihin tämä joulukuu on oikein hujahtanut, tällä viikolla vietetään jo aatonaattoa! Meillä Kuopiossa sataa hiljalleen koko ajan lisää lunta ja kotitoimistolla valmistaudutaan pikku hiljaa joululoman viettoon. Ennen sitä kuitenkin tunnelmia joulukorttikuvauksista, jotka toteutimme marraskuun lopulla. Olin alunperin suunnitellut kuvaukset toteutettavaksi jo paria viikkoa aiemmin, mutta tuolloin satoi vettä ja sää oli todella harmaa. Onneksi saimme siirrettyä kuvauspäivää ja vaikkei lunta vielä ollutkaan maassa, oli meillä ihana joulutunnelma. Tänäkin vuonna halusin toteuttaa joulukorttikuvaukset ulkona miljöössä, vaikka Suomen sääolosuhteet laittavat välillä kapuloita rattaisiin. Aurinko kuitenkin paistoi matalalla hohtaen kultaisena ja loi upean “studion” luontoon. Kuvaushetken päätteeksi lämmiteltiin glögillä ja herkuteltiin pipareilla.

Lämmin kiitos kaikille joulukorttikuvauksiin osallistuneille, oli ihana päästä ikuistamaan nämä hetket kanssanne! Meillä riitti naurua ja teitte tästä päivästä erityisen!

Valokuvaaja ja toimistokoirat toivottavat ihanaa Joulua kaikille!

ps. Vietän joululomaa 23.12-1.1. ja myös blogi lomailee ensi viikon. Seuraava blogipostaus poikkeuksellisesti maanantaina 31.12 – tällöin kurkataan menneeseen vuoteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.