Putkeen!

Hiekka pöllysi ja vauhtia riitti! Olin lauantaina kuvaamassa Hukka-Putken järjestämissä agilitykilpailuissa Kuopion Sorsasalossa. Sää suosi niin kuvaajaa kuin kisaajiakin ja oli hienoa kuvata taitavia 1- ja 2- luokan koirakoita tässä vauhdikkaassa lajissa.

Mitä otan huomioon kisoissa kuvatessa? Ensimmäisenä mietin sopivan kuvauspaikan. Käyn radan mielessäni läpi ja katson sopivan kohdan radan reunalta, josta saisin hyvän kulman tietyille esteille. Pyrin kuvaamaan mahdollisimman monipuolisesti eri esteiltä, mutta yhdeltä radalta saa yleensä vain parista kohtaa onnistuneet kuvat, mikäli ei halua kuvata hyppäävien koirien takapuolia! Lisäksi kuvaan radan reunalta, mahdollisimman huomaamattomasta paikasta, sillä en halua koirien ottavan häiriötä kuvaajasta. Ja se ehdoton: kuvaan koirien silmien tasolta. Joskus se vaatii vähän enemmän kyykistelyä, mutta kuvakulma on kaiken A ja O.

Kuvaussää oli upea! Luonnonvalossa kuvatessa tulee ottaa huomioon aina myös valon suunta, ja varsinkin pilvettömältä taivaalta tuleva kova auringonpaiste luo kovat varjot. Niinpä kuvasin kaikki radat ratojen pitkiltä sivuilta, jotta valo tulisi minusta katsoen viistosti sivusta, ei siis kuvaten suoraan aurinkoa kohden. Taustaa ei aina voi valita, mutta tässä tilanteessa se luo tilan tuntua ja viestii ympäröivästä miljööstä. Ihastuin varsinkin puomikuviin, joissa taustana toimii äärimmäisen hyvin kenttää reunustava vihreän raikas metsä. Vai mitä mieltä olette?

Alla muutamia poimintoja lauantain kisoista.

Loput kuvat löytyvät Dropbox-kansiostani ja niitä saa vapaasti tallentaa omaan käyttöön, kunhan kuvan julkaisemisen yhteydessä mainitsee kuvaajan (Valokuvaaja Iita Sillanpää).  Huom. tallenna kuvat Dropboxista kuvan ylhäällä olevan “Download / lataa” -painikkeen kautta, ei siis hiiren oikealla painikkeella! Tällöin kuvat tallentuvat oikean kokoisina. Kuvia voi tiedustella myös sähköpostitse iita@iitasillanpaa.fi

Ja jos et vielä seuraa yritystäni facebookissa, niin kipin kapin klikkaamaan “tykkää” -nappia ja voit tägätä sivuni vauhdikkaisiin kuviin mukaan! Lisäksi suunnitteilla on kesäksi agilityn kuvauspäivä, josta tiedotan myöhemmin lisää!

Vauhdikasta viikkoa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.