Minun matkani yrittäjänä

Filmikameran rulla täyttyi ennätysvauhtia. Ei siksi, että kuvia olisi räpsitty sieltä sun täältä ja vähän sinne päin, vaan siksi, että kameran läpi tarkastellessa löytyi koko ajan mielenkiintoisia asioita ikuistettavaksi ja pää loi koko ajan uusia, luovia ideoita. Sitten alkoi se viikon malttamaton odotus, kun vietiin iskän kanssa filmirulla paikalliseen valokuvaamoon kehitettäväksi. Hyvä, että nenänpäätäni näkyi korkean tiskin takaa.

Nämä ovat ensimmäisiä muistoja lapsuudestani, kun innostuin valokuvaamisesta. Myöhemmin filmikamera vaihtui digipokkariin ja rippilahjana ensimmäiseen digijärkkäriin. Sittemmin harrastuksesta on tullut opiskelujen kautta ammattini. Minusta meinasi tulla hevostenhoitaja, mutta muistan äitini sanoneen, ettei sillä alalla elätä itseään. Niinpä minusta tuli valokuvaaja. Jos ei yrittäjänä miljönääriä, niin ainakin onnellinen unelmatyössäni.

Aloitin valokuvausopinnot syksyllä 2010 ja valmistuin tästä kolme vuotta myöhemmin. Suoritin opintojen aikana Nuori Yrittäjyys Vuosi yrittäjänä -opinto-ohjelman, jonka kautta perustin harjoitusyrityksen. Tiesin, ettei alallani olisi juurikaan valmiita, avoimia työpaikkoja. Opiskelujen jälkeen tein hetken myyjän töitä, mutta takaraivossa oli koko ajan ajatus ja palo valokuvausta kohtaan. Siellä oli unelma. Syksyllä 2015 aloitin nuorten yrittäjyyspajassa ja ajatus alkoi kirkastua yhä enemmän. Kerroin haaveilevani, että halusin valokuvata työkseni koiria. Samaan aikaan lopetin myös myyjän työt. Tammikuun lopulla 2016 tiputin postilaatikkoon tähän mennessä elämäni suurimman käännekohdan tehneen kirjekuoren. Siellä kirjekuoressa oli yritykseni perustamisilmoitus.

Yrityksen alkutaipaleella riitti paljon tehtävää niin kotisivujen teosta aina markkinointiin ja kirjanpidon järjestämiseen. Meni hetki ennen kuin tajusi, että minulla on todella oma yritys, ja olen luonnut itselleni työpaikan. Luonut jotain täysin uutta, liki tyhjästä. Sillä alussa ei ollut kuin se unelma. Ja kova palo tehdä siitä unelmasta totta. Paljon on tässä vajaassa kolmessa vuodessa tapahtunut.

  • Perustamisvuonna olin mukana useissa koira-alan tapahtumissa ja kilpailuissa kuvaamassa ja pitämässä esittely/kuvauspistettä. Olin pitämässä myös kuvaustyöpajaa Satoa! -ruokatapahtumassa Kuopion torilla, sekä Lasten oma festari -tapahtumassa satamassa.
  • Toteutimme Kuopion silloisen Väliköntien Mustin ja Mirrin kanssa kevät- ja jouluminikuvaukset.
  • Osallistuin syksyllä 2016 Kuopio Pop Up -tapahtumaan ja pidin omaa liiketilaa Kauppakeskus Minnassa kahden viikon ajan.
  • Kirjoitin vuokrasopimuksen helmikuussa 2017 Asemakadun toimistolle, kun kotitoimiston neliöt alkoivat käydä ahtaalle. Ennätin viettää keskustassa puolisen vuotta, kun ilokseni komppaniamme muutti nykyiseen rivarikolmioon, jonne sain siirrettyä työhuoneen. (Ja hyvin on toiminut, rakastan meidän kotia – ja aina saa työhuoneen oven suljettua, kun on aika vaihtaa työkuviot vapaalle!)
  • 2017 olin mukana Nuorten taiteilijoiden triennaalissa ja järjestimme näyttelyn Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenissa.
  • Aloitin syksyllä 2017 Suomen Yrittäjäopiston järjestämän Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, jonka opinnot alkavat nyt olemaan loppusuoralla.
  • Olen saanut tehdä hienoja yhteistöitä eri alan yritysten kanssa ja olla mukana toteuttamassa heidän visuaalisia yritysilmeitään.
  • Ja ennen kaikkea olen saanut olla ikuistamassa monen teidän ihanan asiakkaan arkea ja juhlaa, aina lapsen ensiviikoista koko perheen potretteihin, persoonallisia nelijalkaisia ja upeita hääkeikkoja unohtamatta.

 

Pop-Up Kuopio tapahtuma syksyllä 2016, yritykseni pop-up liiketila kahden viikon ajan Kauppakeskus Minnassa.

 

Asemakadun toimisto helmi-lokakuu 2017

Nuorten taiteilijoiden triennaali 2017 – taulut tulleet juuri painosta.

 

Kaiken tämän aikana on välillä ollut yrittäjällekin tuttuja huonoja päiviä, mutta ilmeisesti sitä on tarpeeksi hullu jaksaakseen tehdä tätä edelleen täydellä innolla ja antaen itsestään niin paljon. Koska työ myös palkitsee.

Mikään ei ole sen parempi tunne, kun hääpari kokee valinneensa juuri heidän päiväänsä parhaan mahdollisen valokuvaajan ja se hetki, kun he pääsevät fiilistelemään hääpäivän tunnelmia uudelleen ja uudelleen valokuvien kautta.

Mikään ei ole sen parempaa, kuin saada lapsi iloisesti hymyilemään ja ottamaan sinua kädestä kesken kuvausten, samalla vanhempien ihmetellessä “Meidän lapsi on normaalisti niin ujo vieraita kohtaan.”

Ja mikään ei ole sen parempaa, kuin saada kuvauksissa aimo annos hännänheilutuksia ja märkiä pusuja mitä persoonallisemmilta karvakorvilta.

Näin minusta tuli yrittäjä. Pois en vaihtaisi.

 

Blogiin on tulossa myöhemmin myös juttua tarkemmin kuka täällä kameran takana hymyilee ja tarinaa yrityksen arjesta.
Kivaa keskiviikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.