Työhuone

Työhuoneeni sijaitsee Kuopion Savilahdessa, Harjulan sairaala-alueella osoitteessa Niuvantie 4, Syrjälä 6C. Syrjälä on kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus ja työhuoneeni on osa Luovien alojen keskus Myllyn vuokratiloja – on ilo työskennellä täällä inspiroivassa yhteisössä!

Yritykseni koti, sydän. Halusin rakentaa tilan, jossa asiakkaani viihtyvät mahdollisimman hyvin. Kodikas ja rento. Täällä on myös valokuvaajan ilo työskennellä.

Työhuoneeni on pääosin työtilani asiakastapaamisia ja kuvaussuunnitteluja varten, mutta pieni tila taipuu tarvittaessa myös kuvaustarpeisiin. Kymmenhenkinen perhekuvaus voi olla vaikea sovittaa, mutta vastasyntyneen kuvaus ja esimerkiksi yksivuotiskuvaukset onnistuvat kyllä. Kuvaan työhuoneella luonnonvalossa ja olenkin aivan rakastunut korkeaan, vanhaan ikkunaan, joka luo tilaan kauniin ja pehmeän luonnonvalon.

Rekvisiittaa kuvauksiin löytyy puulaatikoista, jakkaroihin ja viltteihin. Myös pieni sohva on käytettävissä. Toiveita myös lainattavista kuvausvaatteista on tullut jonkin verran ja pyrin vastaamaan toiveisiinne mahdollisimman hyvin – toistaiseksi lainavaatevarasto on kuitenkin suht pieni ja laajennan sitäkin pikku hiljaa sopivien vaatteiden löydyttyä. Voit tottakai tuoda myös omaa pientä rekvisiittaa ja vaihtovaatteitasi mukaan kuvauksiin! Työhuoneen kuvauspiste on pieni ja koko rajallinen – kuvaan edelleen suurimman osan kuvauksista ulkona miljöössä tai asiakkaiden kotona, mutta olet tottakai lämpimästi tervetullut kuvauksiin myös työhuoneelleni!

Suunnittelupalaverit ja kuvien katseluhetket toteutetaan myös työhuoneellani, jossa on aina kahvipannu kuumana. Täällä pääset myös tutustumaan tarkemmin kuvatuotevalikoimaan ja hypistelemään kauniita mallituotteitamme.

Syrjälä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella. Ilmainen pysäköinti Luovien alojen keskus Myllyn tai Kuopion kaupungin P-luvalla. Myllyn pysäköintilupia on rajallinen määrä, joten en valitettavasti voi aina taata pysäköintipaikkaa vierailleni. Ihan talon vierestä löytyy kuitenkin myös maksullista parkkialuetta.

Huomioithan, että työhuone on auki sopimuksen mukaan! Kuvaan edelleen paljon ulkona miljöössä ja perheiden kotona, joten en välttämättä ole koko päivää paikalla – sovithan tulostasi siis aina etukäteen, kiitos!

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi työhuoneelleni ja kuvauksiin!