Kun oma veli menee naimisiin

Häiden ikuistamisessa on aina oma viehätyksensä ja tunnelmansa. Ne saavat ihon kylmille väreillä jännityksestä ja ilmassa olevasta odotuksesta. Silmäkulmat kostumaan onnesta ja hymykuoppia syvenemään ilosta. On ihana olla ikuistamassa kauniita hetkiä, nähdä ihmisten kasvoilla onnellisuus ja riemu, ilmassa oleva rakkaus. Tunteet ovat niin aitoja, että niihin on helppo kuvaajana samaistua. Mutta nämä kuvaukset antoivat vielä ripauksen lisää. Kun oma veli menee naimisiin.

Heinäkuun ensimmäisenä aurinko pilkisteli pilvien takaa, kun lautta saapui Suomenlinnaan. Ilmassa oli meren tuoksu ja ripaus jännitystä vatsan pohjassa. Olimme Minnan ja Eetun kanssa käyneet aiemmin keväällä katsomassa etukäteen juhlapaikkaa, sekä kirkon ympäristöä – tänään se kauan odotettu päivä vihdoin koitti. Kirkon pihalle alkoi kokoontua juhlaväkeä, jotka siirtyivät pikku hiljaa sisälle kirkkoon. Tämä on yksi ehdoton suosikkihetkiäni, kun kuvaan vihkimisen: hetki, jolloin kello alkaa lähestyä pykälää. Jokainen häävieras on löytänyt itselleen istumapaikan. Olen katsonut kuvauspaikat valmiiksi ja kamerani on valmiina. Tällöin ikuistan ensimmäiset kuvat. Sulhasen äiti kaivelee laukustaan valmiiksi nenäliinoja. Ystävät, jotka eivät ole tavanneet pitkään aikaan vaihtavat pikaiset kuulumiset. ”On se ihanaa, että he menevät naimisiin”, kuuluu hiljainen onnea tihkuva lause. Sulhanen odottelee bestmanin kanssa ja ilmeestä on pääteltävissä iloa ja odotusta. Ja nyt se odotus palkitaan.

Tahdon.

Kauniin vihkitoimituksen jälkeen häävieraat kokoontuvat ulos kirkon portaiden ympärille. Suuret ovet avautuvat ja ilman täyttää tuulessa lentelevät saippuakuplat ja iloiset onnentoivotukset. Tuore hääpari astelee kirkosta niin kauniina ja onnellisena. Hääpäivän toinen taianomainen hetki. Kaikki se suuri jännitys ja odotus on nyt hälvennyt, perhoset ovat lentäneet vatsasta. Itseasiassa siellä edelleen kihelmöi, mutta silkasta ilosta ja onnellisuudesta! Kun hymy menee korvasta korvaan.

Lähdimme vihkimisen jälkeen kuvaamaan lähistölle potrettikuvat ja kun tämän parin matkaan lähtee, ei voi koskaan tietää mistä itsensä löytää – tällä kertaa kirjastosta! Pitäydyimme myös alkuperäisissä suunnitelmissa kuvata luonnossa. Suomenlinnan miljöö tarjosi kuvauspaikkojen suhteen parastaan: vanhoja rakennuksia ja kauniita puita ja puisto-alueita. Olimme kävelemässä jo juhlapaikalle, kun morsian bongasi vanhan puhelinkopin. Tälläisiä kuvia haluan ikuistaa hääparista: kuvassa on todella kaunis ja herkkä tunnelma, on kuin muu maailma olisi kadonnut ja kaikki se, mitä elämässä tarvitsee on sinun kanssasi tuossa vanhassa puhelinkopissa.

Mutta nyt… Kohotetaan malja, on juhlan aika!

Lämpimät kiitokset Minna & Eetu, että sain olla ikuistamassa tärkeän ja kauniin päivänne. Vielä kerran, onnea!

– Kuvaaja, joka ei itkenyt niin paljon, kuin oli etukäteen pelännyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.