Kun kitara soi

Kuvatessani minulle tärkeintä on tunnelma. Haluan ikuistaa persoonallisia ja juuri teidän näköisiä kuvia, joista välittyy aitous. Mikäpä olisi lapsikuvauksiin aidompi ja rennompi kuvauspaikka kuin teidän oma koti. Koti, josta löytyy ne lempparilelut ja majat, aarrekätköistä ja seikkailuista puhumattakaan. Lapsi- ja perhekuvauksissa ei siis aina tarvitse lähteä kotiovea kauemmaksi, vaan tulen mielelläni kuvaamaan teille, lapselle tuttuun paikkaan. Jokainen perhe on erilainen – ja niin on jokainen kotikin, niinpä se onkin paikkana niin erityinen ja persoonallinen.

Näissä kuvauksissa minua odotti pian 2 vuotta täyttävä ilopilleri. Heidän kotiinsa tullessani sain koko huoneen kokoisen hymyn keittiön pöydän päädystä. Vielä ennätti hyvin tankata ennen kuvauksia (sillä kukapa sitä tyhjällä mahalla jaksaa poseerata) ja pian olikin päivällinen syöty ennätysvauhtia. Olohuoneessa seisoi värikäs teltta, lattialla pikkuinen kitara. Eikä aikaakaan kun majasta raikui reipas kitarasoundi ja riemukas nauru. Kovasti esiteltiin kuvaajatädille leluja ja yhdessä laulettiin kitaran säestyksellä lauluja. Ja se pienen pojan ilme, kun äiti nosti korkean hyllyn päältä iskän kitaran – ihan oikean ja ison kitaran! Sitä alkuun varovasti yhdellä sormella soittaen, kunnes rytmi valtasi.. Ja kitara soi! Ja mitäpä olisi kuvaukset ilman parhaita kavereita – kohta lattialla temmelsi pikkuisten jalkojen lisäksi 12 tassua.

Lapsikuvaukset vaativat usein heittäytymistä (ja välillä telttaan ryömimistä), mutta lapsia on aina yhtä ihana kuvata, sillä heistä huokuu ilo ja riemu, huolettomuus. Kuka sanoi, että kuvausten tulisi olla pönötystä ja tylsää? Mitä enemmän ääntä ja menoa, sen iloisempaa ja aitoa! 

 

Kiitos hauskasta kuvauksesta kitarapoika perheineen!

-Iita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.